Olin tehnyt asiakkaan vaatimia korjauksia jo kolmatta viikkoa putkeen. Projekti sahasi täysin päämäärättömästi edestakaisin kuin insinööripariskunnan peitto lauantai-illan saunavuoron jälkeen.
Kaikki näytti jo valoisalta, kunnes asiakkaan kioskiin hiljattain sukulaissuhteilla palkattu, 40 ikävuoden ikävämmällä puolella käyvä rouvashenkilö oli powerpoint-kurssin läpäisyn innoistamana päättänyt tehdä kaiken toisin. Värit, fontit, asettelu, käytännössä kaikki oli korvattu estrogeenialijäämän ja hiilariylijäämän synnyttämillä purkauksilla.
Joka kerta, kun asiakkaan uusi maili liitetiedostoineen pärähti luettavaksi, mieleni teki mäiskiä pallopäävasaralla kyseisen matamin sormet jauhelihaksi. Suomalaisen väkivaltakulttuurin surullisten tilastojen myötä tyynnyttelin itseäni ajatuksella, että riittävän suurella todennäköisyydellä rouvan kotoa löytyi läski, juoppo mies, joka elämäänsä kyllästyneenä antoi akallensa nyrkkiä edes jonkin verran.
Asennettani ei yhtään parantanut viime lauantaista jatkunut neljän päivän ryyppyputki, jonka vannoin päättäväni tämän aamuisen punaviini-lihis kahdella nakilla-sappineste oksentelun myötä. Jatkuvan röökinpolton, epäsäännöllisten (ja epämääräisten) safkojen sekä tolkuttoman ryyppäämisen myötä vatsa on huonossa kondiksessa ja olen joutunut siirtymään gintonicista punkkuun, kun hiilihappopitoista viinaa ei enää pysty kiskomaan.
Poistin viimeisimmät asiakkaan mailit niitä sen enempää lukematta ja vastasin asiakkaalle, että "Pyytämänne muutokset on toteutettu. Niiden siirtämisessä kehityspalvelimelle kestää poikkeuksellisesti 1-2 päivää hostingissa tapahtuvien muutosten johdosta.". Kirjasin koko päivän asiakkaalta laskutettavaksi ja kuittasin meidän intraan olevani loppupäivän asiakaspalaverissa.
Duunini parhaita puolia oli sen joustavuuden lisäksi sijainti. Asuin alle puolen kilometrin päässä toimistolta. Sellaista kämppää ei omilla masseilla olisi saanut, mutta onneksi duunissa oli asiat hoidettu niin hyvin, että erittäin kohtuullisella vuokralla sain asua hyvän kokoisessa luukussa, melkein ytimessä.
Ruoka ei tässä hapessa olisi maistunut, mutta poikkesin kuitenkin vetämässä pizzan ja litran tuopin, mikä oli ehdottomasti alueen parhaita lounaita kaiken maailman pikku-välimäkien pitämien paskakioskien burgundinpatojen sijaan.
Tällä hetkellä hienointa oli kirjata paikka sekä itsensä Foursquareen, olivat hiljattain lisänneet Helsingin palveluunsa . Käyttäjiä palvelulla ei tietenkään vielä ollut, kun suomalaiseen tapaan kaikkeen herätään kaksi vuotta myöhässä. Ja silloinkin yleensä jonkin auktoriteetin pakottamana. Tällaisten palveluiden konseptien selittäminen oman firman dirikoille oli täysin hyödytöntä, koska heidän pätevyydellä ja ajattelumaailmalla "Facebookin hyödyntäminen sosiaalisena mediana markkinointitarkoituksiin" oli jotain todella mullistavaa.
Selailin tuoppini ääressä luurini viestejä edellisillalta löytäen sitä samaa mussutusta kuten aina aiemmillakin kerroilla. Tekstiviesti-dialogeista ei tahtonut saada selvää, sillä olin tarkoituksella nimennyt useamman eri mimmin samannimisiksi. Silloin ei tarvitse erikseen miettiä mitään kyyneltarinoita, miksi "meidän homma ei vaan toimi", kun tekee lähtöviivoilla selväksi, että teitä "heidejä ja johannoja" on maailma pullollaan. Lisäksi kategoriointini toimi siten, että omalla nimellä tallennetut mimmit olivat niitä, joita en vielä ollut pannut.
Monen päivän univelka ja toissailtaisen naisjahtini päätyttyä jonkun läskin tradenomin sänkyyn oli pudottanut vitaliteettini eläkeläisen tasolle. Tuopin huitaistuani päätin raahautua kämpilleni nukkumaan loppupäiväksi ja palata seuraavana aamuna freesinä duuniin. Lisäksi voimia oli säästeltävä perjantaisia firman pikkujouluja varten, joissa pääosin kulunutta naiskalustoa oli elvyttämässä muutama hiljattain palkattu, ihan pätevän oloinen osa-aikakinkku. Pikaisen tutkimukseni mukaan kaikilla heistä oli poikaystävät, mutta ei kaksikymppinen nainen koskaan niin frigidi ole, että se pysyisi tyytyväisenä vain yhden kullin voimalla.
